perjantai 30. elokuuta 2013

Sneak peak

Kauheeta kun viikko vierähtää nopeasti. Tällä viikolla on tapahtunut kaikenlaista mukavaa :). Aloitin työt maanantaina uudessa yksikössä, lasten huoneiden remontit ovat valmistuneet, ja kävin myös lähikaupungin ihka ensimmäisessä elokuvatetatterissa, ja voi pojat, se oli nostalginen paikka. En nääs ole koskaan aikaisemmin käynyt kyseisessä elokuvateatterissa aikaisemmin. Ilmoittauduin myös erääseen hyvinvointikeskukseen kuntoilumielessä, ja nyt on jumppa-reppu pakattuna valmiina ensimmäiselle tunnille tänään ennen töihin menoa :)
But anyway, eilen näin tv:stä uuden Sarahin sisustusvinkit-jakson, ja sehän oli taattua Sarahia, upea tuli ruokailuhuoneesta. Minulla on blogini sivupalkissa linkki kyseisille sivuille, voitte käydä kurkkaamassa :). Ja näpsäisin tuossa puhelimellani muutaman kurkistelukuvan lasten huoneista, pääsette katselemaan hieman värimaailmaa :).


Nämä kaksi ensimmäistä kuvaa ovat meidän 13-vuotiaan pojan huoneesta. 
 15-vuotiaan tytön värimaailmaa. Tyttö tykkää vanhasta sängystään, vaikka joutuukin nukkumaan hieman poikittain :)

 8-vuotiaan pojan huoneesta. Vintage-traktorit ovat in :) sekä vihreä ja musta väreinä.
 Tässä sitten pieni kurkkaus tulevaan "monitoimihuoneeseen". Nämä seinät olivat ennen vaalean kelataiset.

Hyvää alkavaa viikonloppua

<3

Tiina

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ei oikein mene putkeen :D

Eikä oikein mene niin kuin strömsössä :D. Miksikö, no kerron tuonnempana. Ihan ensiksi voin kertoa että lasten huoneet on remontista valmiit, JEEEEEEEEE :D. Tosin se neljäs huone vielä odottaa vuoroaan, jota ajattelin aloitella ehkä jo perjantaina. Huomenna on meidän nuorimman pojan vanhempainilta jossakin, en kyllä tiedä yhtään missä :D :D :D, poika itse sanoo että sinne on matkaa 30 kilsaa. Tämä on näitä uuden kotiseudun ihanuuksia, on ihan pihalla erinäisistä paikoista. Onneksi family guy lähtee myös mukaan oppaaksi ;).
Ja nyt ne "putket". Meillä on punainen sohva yläkerran aulassa, johon tilasin uuden harmaan päällisen, ja fiksuna tyttönä en sovittanut sitä heti kun se päällinen tuli postissa. No,  niinpä sitten eilen aloin asetella päällistä sohvaan, mutta kas kummaa, se ei sopinut sen sohvan päälle ollenkaan, jäi vajaaksi ainakin 40 senttiä, vaikka mittasinkin ennen tilaamista sohvan ohjeiden mukaan. No, family guy ehdotti että sovitetaan päällistä alakerran pienempään sohvaan, ja arvatkaapa mahtuiko sen päälle, no ei varmasti mahtunut :D. Nyt minulla on sitten ylimääräisenä sohvan päällinen joka odottaa sopivaa käyttötarkoitusta. Ja se yläkerran sohva saa olla vielä hetken punaisena.
Ja sitten se TOINEN juttu. Meillä nuorimmainen ja vanhin lapsi osoittivat "sisarusrakkauttaan" toisiaan kohtaan ;). "Rakkaudenosoitusten" tiimellyksessä kuului ylhäältä ihan kauhea paukahdus, ja tuli hiljaista kun huopatossutehtaalla, ja hiljaisuuden syyksi paljastui tytön huoneen seinään tullut reikä ovenkahvasta. Nyt ehkä minuakin jo vähän naurattaa, mutta ei naurattanut sunnuntaina, jos ei olisi ollut vieraita, olisi varmaan muutamat sadattelut saattanut kuulua näiden seinien sisältä. Paikkaushommiksi meni..... :O.
Tässä vielä muutama nopeasti näpsäisty kuva yläkerran aulasta, jotka otin tänään ennen töihin lähtöä.




Rakas tyttäreni juhli myös 15-vuotis synttäreitään kakun kera sunnuntaina <3


Aurinkoisia elokuun päiviä toivotteleepi

Tiina :)

maanantai 12. elokuuta 2013

Herkuttelua



Herkuttelukiintiö  alkaa olla täynnä, viikon sisällä kahdet rippijuhlat ja tyttären syntymäpäiviä juhlittu. Tosin ensi viikonloppuna synttärikemut jatkuu, röyh :D. Niin ja ystäväkin piipahti tänään piristämässä päivää. Täällä kotosalla ollaan ystävien kanssa herkuteltu perinteisellä pannarilla mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Siitä varmaan sain sen verran virtaa, että sain vanhimman pojan huoneesta seinät pohjamaalattua, ja huomenna pääsen pintamaalia sutimaan, jeeeeeee. Maalausurakan jälkeen satuin vilkaisemaan itseäni peilistä, ja kas kummaa, etuhiuksiin oli ilmestynyt muutama valkea raita, hmmm, ei minulla ollu kampaajalla käyntiä :D. Ja tottakai jo perinteiseksi muodostunut navan maalaus tuli suoritettua myös, ja käsivarret melkein kainaloihin asti valkeita maalipisteitä täynnä. No joo, onnistuin maalaamaan myös etureidet vaikka oli farkut jalassa :D
Lasten kanssa jalkauduttiin koulun jälkeen paikalliseen prismaan, josta mukaan lähti höyrysilitysrauta, entinen hävisi jotenkin mystisesti muutossa ;) ja family guy:lle uretaania. Pojille oli ostoslistalla myös polkupyöriin lukot. Jotenkin nyt nolona katselen ottamiani kuvia kahvipöydästä, jossa on ryppyiset liinat, ups.
Täällä meilläpäin alkoi tänään koulut, ja meidän kolme koululaista aloitti kaikki uudessa koulussa. Jännä oli nähdä miten jokainen lapsukainen jännitti eritavalla koulun alkamista, ja ensimmäistä koulupäivää. Ensimmäisestä koulupäivästä kuitenkin selvittiin, ja huomenna on jo helpompi aloitella uutta päivää.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille
Tiina

 

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Pitkä huokaus



Näin lohduton näky on vastassa yläkertaan mentäessä. Tämän remontinhan piti olla läpihuutojuttu ja vain sellainen "pientä pintarempnttia" ajatus. Tilanne tällä hetkellä on se että, yhdessäkään oviaukossa ei ole ovea :D (yläkerran asukkien yksityisyys tipotiessään). Aulan lattialistojen kohtaloa en edes tiedä, missä lie.  Alakerran olohuoneessa keskellä lattiaa iiiiiiiso kasa vanhaa laminaattia, jotka jo meinasin eräänä päivänä tuikata tuleen remonttiin turhautuneena, ja kyllästyneenä. Ja nimen omaan tuossa olohuoneen lattialla meinasin sen tulen tehdä :D.  Niin, eikä pidä unohtaa uusien laminaattien kasaa, joka niin nätisti nököttää kanssa keskellä olohuoneen lattiaa.
Ystävän kanssa tänään juteltiikin siitä, miten ne vastaantulevat yllätykset todella yllättävät remontin keskellä, kun ei tunne taloa ja sen seiniä. Ja sitten kun on tällainen "perfektionisti" luonne, on kaikki tehtävä kerralla ja kunnolla, tai muuten uusiks mänt koko homma :)
Heti kun yläkerta on esittelykunnossa, vien teidät pienelle kiertomatkalle useamman kuvan kera. Ja toivottavasti se tapahtuu pian, sillä ensi viikon jälkeen pääsen 12 päivän minilomalle, ja pääsen paneutumaan yläkertaan sata lasissa :D Nyt eväitä väkertämään ja unten maille jotta jaksaa huomenna tehdä koko päivän töitä, ja kirjaimellisesti aamusta iltaan.

Tiina

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä...

... pakko olla, olen nimittäin kaksi päivää hionut ulkokalusteiden kahta tuolia ja penkkiä, pöytä on nykäisemättä. Tällä vauhdilla ehkä kahden viikon päästä ovat käyttökunnossa :D. Jos olisin tiennyt, mikä homma noiden kalusteiden hiomisessa on, olisin antanut tarttua kalusteisiin ajan patinan tuomaa harmautta. Mutta se on nyt pakko viedä rojekti loppuun, kun on aloittanut ja maalikin on ostettu valmiiksi. Naapurit olivat varmaan mielissään kun sammutin hiomakoneen himpun verran ennen kymmentä illalla :D

Eilen heitin sitten talviturkin pois :D, ihan hävettää myöntää. Kun makoilin pyyhkeen päällä rannalla, oli maisema ylöspäin katsoessa oikein peri suomalainen. Koivun latvat sinistä taivasta vasten on aika upea näky, vai mitä sanotte. Ja vapaapäivän kunniaksi tuli maistettua mokkajuomaa. Ei ole tullut tälläisia drinkkejä juotua sitten kun täytin 18.

Remontti ei yläkerrassa ole edennyt suuntaan ei toiseen :(. Family guy on ajellut ympäri suomea moottoripyörän perässä, eikä ole siis kerennyt asennella lattiaa. Onneksi se oikea löytyi tänään, ja huomenna päästään taas työn touhuun. Seuraavassa postauksessa voin laittaa kuvan pärrästä. Suoraan sanottuna ärsyttää yläkerran sotku, liikkumaankin pääsee vain kaposia kulkuväyliä pitkin.
Huomenna onneksi pääsen piiiiiiitkän tauon jälkeen kampaajalle, toivottavasti onnistuu tehdä minun hiuksiin sellainen malli, jota olen katsellut.
Joten näihin kuviin ja näihin tunnelmiin tältä erää, ja tavataan taas seuraavan kerran :)
Tiina

P.S sain tänään pojat kotiin parin päivän ukkila ja mummila reissun jälkeen, ja nyt ne tuhisevat molemmat tuossa vieressä :)

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Remontti jatkuu....



...ja jatkuu vaan. Sunnuntaina aamuvuoron jälkeen aloiteltiin nuorimmaisen huoneen remppaa, työkalut kotona hieman järeemmät kuin töissä. Kaksi kerrosta on pohjamaalia sudittu seinille, ja vielä vain sininen kuultaa läpi :/, mutta eikös se niin mene että, kolmas kerta toden sanoo, ja sininen olisi pelkkä muisto vain, huoh. Arvatkaapa kaksi kertaa, onko pikkasen haasteellinen huone sisustaa :D. Mutta eipä mitään, tykkään haasteista.
Että tällaista täältä tällä kertaa, nyt ruoan laittoon ja iltavuoroon. Jostain kumman syystä ei töihin lähtö nappaa sitten niin yhtään ;).

Tuulisin terveisin Tiina :)

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kome valittu...

Tässä päivänä eräänä piti kipaista käydä maalikaupassa keräilemässä kasa värilastuja family gun vihjaistessa että, alkaa hänellä aika käydä pitkäksi kun ei ole tekemistä. No ei tarvinnut minua montaa kertaa käskeä :D, ja tällaista sain saaliiksi. Neljä väriä on kolmeen huoneeseen valittu, ja yksi tai kaksi väriä pitäisi vielä valita. Yläkerran makkareitten remontti on nyt sitten polkaistu tänään käyntiin, ja ensimmäisen huoneen seinistä on kertaalleen kitattu isoimmat kolot piiloon, huomenna illalla pohjamaali ja perjantaina pintamaali.

Tässä näätte ennen-kuvan huoneesta joka on nyt remontin alla. Joo, seinät on siniset, yök, ei yhtään minun  makuun. Jos katsotte oikein tarkkaan kuvaa vasemmasta reunasta, jossa on musta tuoli, näätte miten hyvin on edellisen asukin undulaatille maistunut kattolista ja kyproc-levy, namii :D. Liekkö ollu tipu raskaan vai mikä on ollut seinän järsimisen syynä :D

Viimeksi kerroin myös odottavani kirjettä postista. Kirje tuli perille, ja pakko näyttää mitä se sisälsi. Sisustustarroja sateenkaarentaa-puodista. Toi viulua soittava hiiri on niin hellyttävä. Eilen ajeltiin siskotytön kanssa shoppailemassa naapurikaupungissa, ja kierreltiin myös kirppareita. Ajelut ei menneet ihan niin kuin strömsöössä, tuli nimittäin ajettua kirjaimellisesti harhaan, ja 30 kilsan mutkan kautta takaisin kotiin :D. Ja meillä oli sentään navigaattori käytössä :D :D :D. Family guy soitteli perään kahdeksan jälkeen illalla että, tietääkö emännät paljonko kello on. No joo, tottakai tiedettiin, saman verran kuin edellisenäkin iltana siihen aikaan :D. Juu myönnetään, meni vähän pitkäksi kotiin tulo, mutta hauskaa oli.
Tällaista täältä tällä kertaa. Toivottavasti ilmat vielä lämpenee tänä kesänä, eikä tartteis vielä villatakkia kaivaa päälle pysyvästi.
Tiina