sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vintin kätköistä :)

Koska meidän joulu ja uusi vuosi meni kuin huomaamatta meidän vanhempien ollessa töissä, vietimme yhteistä aikaa nyt viikonloppuna mieheni kotipaikalla maalla. Yhteinen aika menikin sopivasti siivotessa mieheni synnyinkotia, vanhaa rintamamiestaloa, jonne on vuosien käyttämättömyyden vuoksi kertynyt kolmen talouden erinäisiä tavaroita :D :D. Kolme päivää siinä urakassa vierähti aikaa, mutta saatiin siistiä alakertaan. Nyt se kaaos on sitten siellä yläkerrassa :D ;).

Vintin kätköistä tein mukavia löytöjä alakerran tupaan, vanha kiikkustuoli ja olisikohan tuo tiinu, josta tuli kiva pieni pöytä. Ja olihan siellä myös pieni lypsyjakkara :)










Neuloin myös elämäni ensimmäiset lapaset, eikä ne niin vaikeat olleetkaan tehdä kuin kuvittelin. Kyllä teinipojalla pysyy nyt kädet lämpöisinä talvipakkasilla :).

Ollaan asuttu nyt lähellä kaupunkia tiiviissä omakotitalo-alueella kohta kaksi vuotta, ja nyt sen huomaa kun käy maaseudun rauhassa, miten luonto on kaunis ja ympäristö rauhallinen. Viime aikoina olen huomannut kaipaavani juuri sitä rauhaa, ja puhdasta luontoa omaksi asuinympäristökseni. 

Että tällaista mietteitä täältä suunnalta näin uuden vuoden alkajaisiksi,

toivottelee Tiina :)