keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Mietteitä...

Tapiseeraajasta (eli siis minusta :D) on nyt liisterit pesty pois, ja on ollut aikaa istahtaa alas ja katsella hieman ympärilleni kodissani. Näkyhän on ollut ihan jotain muuta kuin olin ajatellut. Eli, omassa pienessä päässäni ajattelin että, kun remontti on ohi on kotona mitä ihanin tunnelma ja joka paikka kiiltää puhtautta. Hah hah haa, totuushan on sitten aivan toinen, joka nurkka täynnä paikkaansa etsiviä tavaroita, ja remonttisälää. Kotiutusta odottaa vielänkin kaksi talonpoikaiskaappia ja pärekori, mutta jospa ne tulisi ensi viikolla mieheni mukana hänen kotipaikaltaan, missä ovat olleet säilytyksessä.
Kävin tänään hyvän ystäväni luona kylässä, ja sieltä kotiuduttuani intouduin järjestelemään yhtä nurkkaa olohuoneessamme. Puusohva joka kuvista näkyy, tuli haettua vuosi sitten kesällä erään yövuoron päätteeksi Helsingistä kun halvalla sai :D, vähän maalia pintaan ja hyvä tuli :). Mutta ne matot on vielä kaupassa :(, että voi mattojen hankkiminen olla vaikeaa ja työlästä. Sitä olevinaan on selvät sävelet kun menee mattokauppaan, mutta huomaakin siellä kaupassa asian olevan aivan päin vastoin.



Joulukaktuksen pelastin ulkoa sisälle, pois tulevan talven alta, ja oi kun siinä on monen monta hentoa nupun alkua.

Harmaa ruukku tuliaisina kesän Korppoon reissulta Amalias hemiltä.

Tänään saatiin ensi maistiaiset lähestyvästä talvesta kun ensimmäiset räntähiutaleet satoivat maahan ja mittarissä vain 1,8 astetta lämmintä. Minä tykkään kuulaasta syksystä ja lumisesta talvesta, ja siitä että saa laittaa villasukat jalkaan ja kietoa muhkean kaulahuivin kaulaan, ottaa käteen kirjan ja käpertyä sohvan nurkkaan. Tällä hetkellä leuttavanani on Patricia Cornwellin Paljaat luut-kirja.


Kuulemisiin jälleen seuraavaan kertaan
Tiina :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Loppusuora häämöttää :)

Nyt voi jo huokaista, remontti on todellakin loppusuoralla yläkerrassa. Eilen sain tapetin kaupasta ja parin muuttujan toimesta tänään seinälle, jeeeee :). Family guy:n valjastin laittamaan listat paikoilleen, niin pääsen huomenna siivoamaan ja kalustamaan meidän tulevaa makkaria.
Viime postauksen jälkeen on tullut käytyä Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä ystävän kanssa koluamassa kirppareita ja sisustusliikkeessä nimeltä wanilla rose, josta lähti mukaan aivan mageet kumisaappaat. Kirppareilta lähti mukaan kaikkea ihanaa vanhaa. Siskon kanssa on levytetty heillä seiniä ihan naisvoimin. Sisko olikin sitä mieltä että, hyvä siitä tulloo kun sen mualoo :D :D.
Sateista syyskuun päivää, ja kuvat kertokoot omaa tarinaansa :). Nyt on kiirehdittävä pilatekseen ja sen jälkeen elokuviin.

Tiina







 

perjantai 6. syyskuuta 2013

Verhoja ja valoa

Täällä odotellaan että, pääsisin pintamaalaamaan yläkerran viimeistä remontin alla olevaa huonetta. Neljä kertaa on pohjamaalia pitänyt sutia seiniin jotta on vaaleanpunainen väri peittynyt. Kittikin antoi odottaa kuivumistaan taas jonkun päivän, huoh. Mutta huomenna aamulla pääsen vihdoin ja viimein pintamaalin sutimiseen. Tapettia odottelen vielä saapuvaksi. Kunhan remontti on valmis, pääsette kuvien myötä ennen-ja-jälkeen kierrokselle yläkerrassa :).
Verhothan meni muuton myötä melkein kaikki uusiksi, ja alla on kuvia verhoista jotka haluaisin tänne meille kotiin. Niin ja pari valaisinmallia myös. Noi ajovalon malliset valaisimet olisi kiva saada poikien huoneeseen, tai edes toisen pojan ;), ja toi lintuhäkki-vaisin olisi kiva vaikka omalla yöpöydällä tai olohuoneessa, tyttökin voisi tykätä :).







Aurinkoista syysviikonloppua

Tiina

Kuvat lainattu Kodin 1 sivuilta