Eikä oikein mene niin kuin strömsössä :D. Miksikö, no kerron tuonnempana. Ihan ensiksi voin kertoa että lasten huoneet on remontista valmiit, JEEEEEEEEE :D. Tosin se neljäs huone vielä odottaa vuoroaan, jota ajattelin aloitella ehkä jo perjantaina. Huomenna on meidän nuorimman pojan vanhempainilta jossakin, en kyllä tiedä yhtään missä :D :D :D, poika itse sanoo että sinne on matkaa 30 kilsaa. Tämä on näitä uuden kotiseudun ihanuuksia, on ihan pihalla erinäisistä paikoista. Onneksi family guy lähtee myös mukaan oppaaksi ;).
Ja nyt ne "putket". Meillä on punainen sohva yläkerran aulassa, johon tilasin uuden harmaan päällisen, ja fiksuna tyttönä en sovittanut sitä heti kun se päällinen tuli postissa. No, niinpä sitten eilen aloin asetella päällistä sohvaan, mutta kas kummaa, se ei sopinut sen sohvan päälle ollenkaan, jäi vajaaksi ainakin 40 senttiä, vaikka mittasinkin ennen tilaamista sohvan ohjeiden mukaan. No, family guy ehdotti että sovitetaan päällistä alakerran pienempään sohvaan, ja arvatkaapa mahtuiko sen päälle, no ei varmasti mahtunut :D. Nyt minulla on sitten ylimääräisenä sohvan päällinen joka odottaa sopivaa käyttötarkoitusta. Ja se yläkerran sohva saa olla vielä hetken punaisena.
Ja sitten se TOINEN juttu. Meillä nuorimmainen ja vanhin lapsi osoittivat "sisarusrakkauttaan" toisiaan kohtaan ;). "Rakkaudenosoitusten" tiimellyksessä kuului ylhäältä ihan kauhea paukahdus, ja tuli hiljaista kun huopatossutehtaalla, ja hiljaisuuden syyksi paljastui tytön huoneen seinään tullut reikä ovenkahvasta. Nyt ehkä minuakin jo vähän naurattaa, mutta ei naurattanut sunnuntaina, jos ei olisi ollut vieraita, olisi varmaan muutamat sadattelut saattanut kuulua näiden seinien sisältä. Paikkaushommiksi meni..... :O.
Tässä vielä muutama nopeasti näpsäisty kuva yläkerran aulasta, jotka otin tänään ennen töihin lähtöä.
Rakas tyttäreni juhli myös 15-vuotis synttäreitään kakun kera sunnuntaina <3
Aurinkoisia elokuun päiviä toivotteleepi
Tiina :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti