perjantai 21. kesäkuuta 2013

Ystävyys :)

Kävin tänään ystävän luona, jonka kanssa synkkasi heti ensimmäisestä jutteluhetkestä alkaen. Tutustuimme minulle jo entisen työn kautta yli kymmenen vuotta sitten. Muistan varmaan lopun elämääni hänen ensimmäiset kommentit minulle: Terve Tiina, sinä siirryit meidän vuoroon, tervetuloa. Siitä lähtien on juttua piisannut, välillä todella fiksuja ja välillä ei jutuissa ole päätä ei häntää :D. Eli tyypillistä ystävien välistä keskustelua :D. Itse olen kerennyt vaihtaa työpaikkaa ja opiskella uuden ammatin, mutta ystävyytemme on sama.
Sain luvan napsaista muutaman kuvan hänen kotoaan (ulkokuvia), ja julkaista ne täällä blogissani. Ystäväni on myös intohimoinen sisustaja, ja makumme on samantyyliset. Molemmat hurahtaneet vanhaan, kulahtaneeseen ja ruosteiseen maalaisromantiikkaan. Hän on myös samainen ystävä, jonka kanssa teen ikimuistoisia reissuja ympäri suomenniemen (uusi reissu jo tiedossa, jei).
Yhdessä kuvassa näkyy vanha laivalyhty, jonka voisin omallekin kuistille ottaa ;)


Täällä meillä kotona jatkuu muutostyöt, tällä kertaa ulkona ja niiden pariin palataan juhannuksen jälkeen kuvien kera. Lapio ja talikko saavat huilata viikonlopun yli.
Huomenna pakataan lapset ja muut kamat autoon, auton keula kohti maaseudun ja mökin rauhaa ja nauttimaan keskikesän juhlasta. Toivottavasti vastarannalla palaa kokko kuten aikaisempinakin vuosina.

Oikein hyvää juhannusta kaikille.
Tiina

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Reissu tehty

Kuten edellisessä postauksessani mainitsinkin ystäväni kanssa tehtävästä pienestä reissusta sisustuksen merkeissä. No, reissu on nyt tehty kirpputori tunnelmissa. Perjantaiaamuna hyppäsimme autoon ja kurvasimme sen nimisen pienen sisustuspuodin eteen, kun shop romantico. Puodilla on myös oma nettikauppa, jonne pääset kurkistamaan alla olevan osoitteen kautta.

http://www.shop-romantico.com/

Puodilla oli kirpputorimyyjäiset, ja mukaan tarttui niin vanhaa kuin uuttakin. Vanhat ovet ja naulakot ovat ihania, ja tuo isoin naulakko odottaa nyt omalle paikalleen pääsemistä täällä meillä. Tosin meinasi käydä niin että naulakko olisikin päätynyt jonnekin muualle, niin moni muukin kävi sitä katselemassa ja suunnittellemassa, mihin sen laittaisivat. Paniikissa katseltiin viereisestä kahvilasta ystävän kanssa, lähteekö naulakko vai ei. Äkkiä pullat kitusiin ja ei kun kassan kautta naulakko kainalossa autolle ;D.
Ystäväni sai väsytystaktiikalla itselleen kasan pohjimmaisena näkyvän vanhan oven. Puoli vuotta hän jaksoi kysyä, onko ovi kenties myytävänä, ja ding dong, ding dong, nyt se sitten oli :D. Eihän siinä auttanut muu kuin, tyhjentää ovi kaikesta rekvisiitasta, ja kantaa kyytiin :D.


Puodilla oli myös alennusmyynti, siksi raskinkin ostaa tuikuille tarkoitetun talon. Vanhaa aikaa henkivät kortit ovat heikkouteni, niitä voisin ostaa vaikka kuinka paljon.


Ja jotta tekeminen ei loppuisi kesken, vinkkasin family guy:lle että toi eteisen ovi aukee vähän väärään suuntaan. Vinkkauksesta puoli tuntia, ja karmit oli irti ja nyt ovi aukeaa oikeaan suuntaan sisälle päin. Aikaisemmin se aukesi suoraan pieneen eteiseen, tehden siitä ahtaan, mutta nyt eteinen on suorastaan avara :) Kissaherrakin kävi ihmettelemässä sekamelskaa.
Nyt ollaan nuorimmaisen kanssa sitten kahdestaan kotona, kaksi vanhinta lasta ovat kavereidensa luona, ja family guy lähti maalle oman projektinsa pariin. Kaikki kolme tulevat kotiin vasta huomenna, joten katsotaan mitä nuorimmaisen kanssa keksitään, vai löhötäänkö vain sohvalla. Ulkonakin on kylmä, hyvä että ei tarttee toppatakkia kaivella kaapista.
Joka tapauksessa, hyvää juhannuksen alus viikkoa kaikille lukijoilleni ja blokini seuraajille. Niin, ja olisi kiva jos vinkkaisitte mikäli linkki sistuspuotiin ei aukea.
Tiina

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Jalat alle...

Puoitoista viikkoa on elelty ja asusteltu uudessa kodissa, ja siivouksenkin sain vihdoin ja viimein tehtyä. Siivouksen yhteydessä meidän makkarissa vaihtui järjestys, yllätys yllätys :D. Omasta mielestäni on nyt parempi kuin edellisissä kuvissa. Sänky sai jalat alleen, päätyyn omalle paikalleen toin Tanskasta ostamani puisen penkin (ihana), ja lattialle laitoin mummoni tekemän maton. Family guy sai omalle puolelleen yöpöydäksi rouhean vanhan perunalaatikon, ja itselleni laitoin hieman naisellisemman valkoisen pöydän.



Terassiakin somistelin aikani kuluksi, kukkaset löysin omalta pihalta. Yhdessä kuvassa näkyy vanha ovi, joka oli entisessä kodissa olohuoneen pöytänä, mutta nyt se pääsi ulos somistamaan sisääntuloa omalla kauniilla karheudellaan. Turkoosi ja harmaa on aika hyvä väriyhdistelmä :) Vai mitä olette mieltä? 



Töissä on ollut tapahtumarikas viikko, yksi merkittävä tapahtuma on se että, on varmistunut siirtymiseni syksyllä toiseen työyksikköön talon sisällä, ja odotettavissa on suuuuuuuuuria haasteita. Näin jälkeen päin kun ajattelen asiaa, täytyy vain todeta että, tyhmästä päästä kärsii koko meikäläisen kroppa, hah hah haa. Sitä sain mitä tilasin ;). Lisää asiasta sitten syksyllä. Nyt kun jaksan käydä kaksi työvuoroa tekemässä, sitten kirmaa tämä tytsy kesälomalle ja laitumille.
Niin, ja perjantaina starttaa kahden naisen karavaani sisustuksen pariin "antiikkimessuille/markkinoille", vai mitkä ne nyt oli. Otan kamerani mukaan reissulle, ja tunnelmia saatte reissusta seuraavassa postauksessani.
Aurinkoista ja tuulista kesäpäivää kaikille.
Tiina

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Hyvästi ja tervetuloa


Kesäkuun 1. päivä oli aika pakata muuttoauto ja hyvästellä vanha kotimme, ja suunnata kohti uutta kotiamme. Ennen poislähtöä, hyvästelin itsekseni entisen kotimme, ja samalla nappasin muutaman kuvan muistoksi mm. pihakoivusta ja keittiön ikkunasta. Tuntemukset oli hieman ristiriitaiset, olimmehan omin pienin kätösimme rakentaneet kotimme yhdessä family guy:n kanssa seitsemän vuotta sitten. Ja kuten kuvista näkee, hellettä ja auringon paitetta riitti muuttopäivänä.




Toisena iltana uudessä kodissamme avasimme pullot kuohuvaa uudelle kodille, yksi pullo lapsille, ja yksi pullo minulle ja family guy:lle. Lapsille kuohuva maistui paremmin kuin aikuisille :).
Tässä on myös näkymää ruokailutilasta, ja makuuhuoneesta, ja kuten kuvista voi päätellä, asumme nyt hirsitalossa ( yksi toteunut unelma lisää :)). Ruokailutilan kuvaa katsoessani, huomaan huokailevani ja pyöritteleväni päätä ;), on taas tiedossa tuunausta ja ihan reippaasti, kaapin ja ruokailuryhmän väri vaihtuu heti kun mahdollista, mutta ensin on pakolliset  siivoukset ja tavaroiden järjestelyt tehtävä loppuun.

Joten tervetuloa vielä kerran kaikki blogini seuraajat/kävijät seuraamaan ja kommentoimaan sisustusratkaisujani unelmakodissamme.

Tiina