torstai 28. elokuuta 2014

Kun inspiraatio iskee....

...silloin siihen on tartuttava heti ja nopeasti, muuten käy huonosti :). Alkuilta meni juniorin jalisharkoissa kentän reunalla hytistessä kun en osannut laittaa itselleni tarpeeksi lämmintä vaatetta päälle. Junnuillehan ei tule kylmä kentällä juostessa. Sitä ei vielä tahdo mieltää että, syksy on pikku hiljaa hiipimässä ja selättämässä kesän.
Kotiin tultuani sain inspiraation yläkerran aulan päivittämiseen. Jollakin laillahan se oli saatava itsensä lämpimäksi ;). Aulassa oleva punaine sohva sai luvan väistyä rautaisen sohvasängyn tieltä. Jotenkin on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä että, nyt on punaisen värin aika meillä niin ohi sisustuksessa kuin voi olla. Ja täytyy taas jälleen kerran todeta, miten valkoinen väri raikastaa sisustusta. Punaisesta sohvasta otin talteen irtotyynyt, ja seuraavilla vapailla ompelukone surisee niille uudet päälliset :). Tuolin kohtalo on vielä auki, siksipä se saa vielä jäädä.


Iltakin on näköjään hämärtymässä kaiken tohinan keskellä.



Seuraava maalausurakkakin on jo valmiina, tuo tv-taso
Toukokuun alussa meille tuli tällainen pieni suloinen kissa-herra, Pate. Ylemmässä kuvassa kissa-herra on hieman yli kolmen kuukauden ikäinen, ja alimmassa kuvassa herralla ikää seitsemän kuukautta. Ulkomuoto on vähän muuttunut :). Heh, ja minä kun luulin että koiranpennut on sellaisia jotka pureskelevat kaiken mitä vain saavat lähellekin hampaitaan. Ehei, Pate-herra terottaa hampaitaan, ja kynsiään melkein kaikkeen mikä liikkuu, myös emännän varpaisiin :D. Tällaista täällä tällä kertaa :)
 


Sateisin yerveisin Tiina

torstai 21. elokuuta 2014

Tauko ohi :)


Hei jälleen, pitkästä aikaa. Nyt on kesä vietetty ja lomat pidetty. Meillä palattiin lopulliseen arkeen tämän viikon maanantaina. Nuorimmat lapsukaiset aloittellivat peruskoulunsa viime viikon maanantaina, vanhin lapseni aloitti ammatilliset opintonsa sisustuksen parissa :), ja itse palailin töihin tämän viikon tiistaina.
Koko kesä tuli oltua niin kesälaitumilla, niin kesälaitumilla että, tietokonettakin tuli käytettyä vain pakon edestä.
Nytpä onkin sitten tietokone- ja bloggaustauko ohi. Säiden viiletessä ja vesisateiden saapuessa on aikaa rakkaalle harrastukselle :). Ensimmäiseksi tauon jälkeen haluankin hieman raottaa kuvilla, mitä ollaan kesän aikana saatu tehtyä pihallamme.

Heh, pihassamme kasvoi pystyyn kuolleita angervopensaita, jotka saivat kyytiä heti kun säät sallivat puuhailla ulkosalla.

Nämä norjanangervot olivat makuuhuoneemme ikkunan alla. Tiesittekö muuten että, tämä pensas kasvattaa juurensa Kiinaan ja Venäjälle asti :D ;). Naapureille oli ilmaista huumoria tarjolla kun kaivoin puskat irti maasta. Itse olin puskien keskellä näkymättömissä ja kauhea ärräpäiden annattelu vaan kuului, ja puskat heilui :D. Mutta lähtivätpäs irti.
 
Ja nyt makuuhuoneemme ikkunan alla näyttää tältä. Kyllä se uusi nurmikko sieltä pikkuhiljaa nostaa päätään. Ensi viikolla on viimeistään kylvettävä syyslannoite, näinköhän selviää läntti talven yli.
 
Ja norjanangervo-invaasio jatkuu, tässä kuvassa nämä pensaat ovat pihaan tultaessa tontin rajalla. Ja taas kuului sadattelua :D. Tässä istutusryhmässä oli mukana myös lupiinia. Entäs sitten niiden juuret, huh huh, vähintään intokiinassa asti :D. Mutta lähtivätpäs irti nekin.
 
Ja tässä sitten jälkeen kuva. Meidän ihanilla naapureilla kasvaa sen verran puustoa omalla puolella, että meidän raja voi olla toistaiseksi nurmella. Juu, kyllä se nurmi sieltä yrittää kasvaa.
 

Ja tältä talomme edusta näyttää nyt, vähän siistimpi, eikö. Levitettiin pihalle mursketta, ja minä tykkään ainakin murskeen väristä, MUSTAA, jee.
Terassin kaiteet maalattiin myös uudelleen. Mutta mikä työ oli saada vanha maali pois. Siinä oli kaikki mahdolliset työkalut käytössä, mitä talosta löytyy, niin sähkökäyttöiset kuin lihasvoimalla käyvät rapsuttimet ja maalin poistajalitkut, mutta sitkeässä oli maali kaiteissa kiinni, ei meinannut irrota sitten millään. Kun ei enää muu auttanut, otettiin käyttöön höyläkone, juu´u, höyläkone (dynamiittiäkin ehdin jo mielessäni vilautella). Ja lähtihän se maali. Mutta kaiteekin piti sitten purkaa aivan osiin. Kyllähän se uurastus kannatti, nyt on kaiteet kuin uudet :).

Ihanaa tummuvaa elokuun iltaa
Tiina :)