torstai 16. huhtikuuta 2015

Ei ihan mutta melkein pääsi itku ;)


Meillä herättiin tänä aamuna tällaisiin maisemiin. Ensimmäinen ajatus oli lyödä päätä pöydänreunaan, ja alkaa kitisemään kuin pienet lapset konsanaan. Toisena vaihtoehtona ajattelin kömpiä takaisin peiton alle, ja vetää peitto pään yli. Eiköhän tätä lunta ole jo nähty ihan tarpeeksi tälle talvelle. Mutta ei se auttanut muu kuin kuskata natiaiset kouluun, ja sitten Agri markettiin taimimullan ostoon :)

Lähtihän sieltä agrista muutakin kainaloon kuin multapussi. Noi pienet taimien alut noissa vihreissä rasioissa kävin eilen hakemassa postin automaatista. Kuvitelkaapa se tilanne kun menee yövuoron jälkeen neljän tunnin unilla( edelliseltä vuorokaudelta) käyttämään masiinaa, johon ei ole vielä tarvinnut tutustua koskaan aikaisemmin. No, sen masiinan käyttö oli itse asiassa helppoa, näppäilee vain määrätyn numerosarjan ja kone näyttää, missä päin paketti on. Ja tässä vaiheessa loksahti leuka auki, ja kädet huito ilmaa, ja melkein jo sanoin sille masiinalle että, et voi olla tosissasi, minä olen hakemassa kasvien taimia, joita on melko paljon. Se nuoli osoitti toiseksi pienintä lokeroa mitä löytyy, ja hei, kasvien taimia :D. Kun sain paketin käteen, oli ensimmäinen ajatus että, nyt ei ole kaikki tullut mitä tuli tilattua. Mutta kun katsoo noita taimia, niin kyllähän ne kaikki mahtui mukaan :)

Ja sitten vain sormet multaan :)

Pikaisesti värkkäsin tulostuspaperista väliaikaiset muistilaput ruukkuje alle.

 Nämä istutusruukut saa laitta isompaan ruukkuun, on se helppoa. Ei tarttee vaihtaa enää kasvia ruukusta toiseen :)

 Isompiin ruukkuihin kylvin ruohosipulin siemeniä.

Pienissä ruukuissa kasvaa kerrattuja petunioita, amppelimansikkaa, ahkeraliisoja, poutapilviä, ja kuutta eri tomaattilajia. Toivottavasti kaikkien kasvu onnistuu ja marjat tuottavat hedelmää :)


Kun vain nyt ei enää sataisi tuota lunta, ja ilmat alkaisi lämmetä oikein kunnolla.

Lumisin terveisin Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti