sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulutunnelman metsästystä

Tänä vuonna joulutunnelma on ollut hieman hakusessa. Nuorimmainen lapseni kyseli alkuviikosta että, milloin aion laittaa jouluvaloja, ja siinä vaiheessa hätkähdin että, mitä joko on niiden aika. Normaalisti virittelen jouluvalot itsenäisyyspäivään mennessä, ja kynttilöitä polttelen ahkerasti. Mutta en tänä vuonna. Sain sentään terassilla olevaan kuuseen valot itsenäisyyspäivänä ja yhden lyhdyn ripustettua ulos jossa paloi kynttilä koko viikonlopun.
No, kadonneelle joulutunnelmallehan piti tietysti tehdä jotain. Niinpä lauantaiaamuna starttasi auton keula kuuden aikaan kohti Tamperetta ja Vapriikin valkoista joulua-messutapahtumaa. Ja auton kyydissä tottakai hyvä ystäväni aikaisemmilta reissuilta.
Voi ristus mikä reissu, soijaa pukkas välillä ;) ja u-käännöksiäkin nähtiin (tehtiin) joitakin kertoja, jotta päästiin määränpäähän niin että, ei tarvinnut koko kaupunkia kiertää. Nauru raikui autossa, hyvä kun vällillä eteensä näki, valui silmistä vesi sen verran herakasti. Kuumuuttakin tuskailtiin, minä pukeuduin talvisiin varusteisiin, olihan sunnuntaille luvattu pakkasta -16. Joo, ehkä Utsjoelle, mutta ei Tampereelle :D. Mitä opimme tästä, kannattaa tarkistaa säätiedotus :D.
Mutta kyllähän se lopulta hieman joulutunnelma ja joulumieli jo nosti päätänsä, ja nyt on hyvä aloitella jouluun valmistautuminen.







Joulutunnelmaisin terveisin Tiina :)
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti