tiistai 29. huhtikuuta 2014

Sisustusmatka Ruotsiin

Hei vaan kaikille, sisustusmatka Ruotsiin on tehty ja mukaan saimme roppa kaupalla paljon ihania muistoja, sekä ihania ostoksia. Tässä tulee kooste kuvien kera.

Minun ja ystäväni matka alkoi tustustumalla Turun linnaan, ja liittymällä mukaan mainioon matkaporukkaan :)

Lauantaiaamuna laivalla nautittiin aamupalaa ihastellen Tukholman saaristoa .


Kaksi ensimmäistä käyntikohdetta olivat Nackassa Two Shabby Chiks sekä Zandvoort. Näihin putiikkeihin hurautimme ajaa Tukholman satamasta alle puolessa tunnissa.




Ihanat matkanjärjestäjämme järjestivät meille matkalaisille pienen yllätyksen ennen puutarhalle menoa. Pääsimme käymään Nacka Byggnadsvårdissa ja Överjärvä Antik-putiikissa. Ensimmäinen putiikeista myy mm. perinnerakennusmateriaaleja. Toinen sitävastoin myy pelkkää antiikkia ja vanhaa tavaraa. Tänne päästessämme jokainen matkalainen oli aivan innoissaan ja haltioissaa.


Seuraavana olikin vuorossa Ulriksdal slottsträdgården. Täällä astuttuamme sisälle kasvihuoneisiin, tulvi vastaamme melko voimakas valkosipulin tuoksi. En tiedä johtuiko siitä vai ruuan puutteesta, mutta tälle matkalaiselle tuli todella huono olo ja kuvien otto jäi tähän yhteen ainoaan julkaisukelpoiseen kuvaan. Täällä söimme myös lounaan, joka oli herkullinen keittolounas. Siitä se olokin alkoi parantumaan pikkuhiljaa ennalleen.

Lähdettyämme puutarhalta, bussin nokka kääntyi kohti Uppsalaa ja siellä Second Storea. Putiikki kuuluu yhteen Biskopsgårdenin kanssa.


Kaupunkipuodilta ajoimme Butik Biskopsgårdeniin, jossa oli myös kirppis. Kirppikseltä jokainen matkalainen teki aivan ihania löytöjä. Itsekin löysin ikkunarautoja kaksin kappalein, sekä todella ihastuttavan vanhan kynttiläkruunun. Nuorimmalle pojalle löysin myös pari vanhaa taulua, jotka olivat hänen tuliaistoiveensa.

Pääsimme myös tutustumaan kauppias Marian kotiin, jossa meille oli tarjolla kahvia ja suussasulavia kahvileivonnaisia.

Ja kyseessähän oli siis Friends forever-sisustusmatka Ruotsiin :)
Kiitos vielä kerran ihanat matkanjärjestäjät :)

Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti