maanantai 21. huhtikuuta 2014

Auringon paistetta

Pääsiäisen vapaat on vietetty, ja iltavuoroon olisi lähdettävä. Mutta sitä ennen ajattelin pikaisesti käydä kertomassa eilisen päivän uurastuksista.
Koko eilinen päivä tuli vietettyä ulkoillessa, syömässä vain käytiin sisällä. Aloitin sunnuntaipäivän tarttumalla haravan varteen ja haravoimalla pihaa. Pienessä pihassa on se hyvä puoli että haravoimista on vähän. No siinä sitten aurinko alkoi lämmittää enemmän ja enemmän aamupäivän mittaan, ja niinhän siinä kävi, että harava lensi ruoho-ja lehtikaasaan, ja kaivoin pressujen alta puutarhakalusteet.
Siinä sitten aikani katselin hieman ankean näköisiä kalusteita, ja tartuin pienin kätösin hiomakoneeseen ja hioin kalusteet loppuun(hiomisenhan aloitin jo viime syksynä :D). Sitten vaan sutimaan valkoista Vinha-maalia pintaan(maalin ostin myös viime syksynä). Maalikaupassa sanoivat että kyseinen maali ei välttämättä sovellu puutarhakalusteiden maalaukseen, mutta what ever, minä haluan valkoiset kalusteet ;). Ja pysyyhän se maali talon seinässäkin useamman vuoden ajan, niin miksi ei kalusteissakin. No, sillä litran purkilla ei sitten pitkälle pötkitty, kalusteet on nyt "pohjamaalissa" ja purkki tyhjä. Voiko noissa kalusteissa olla puuta 4-6 neliömetrin edestä???? Arjen tullen on kipaistava maalikauppaan uutta maalia ostamaan.
Vaikka maalikerroksia onkin vasta yksi, on kalusteet heti raikkaamman näköisiä.







Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille blogini seuraajille
Tiina

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti